Kuluvan kevään aikana olemme joutuneet kohtaamaan koko ihmiskunnan tulevaisuutta uhkaavan viruksen. Vaikka me tästä varmasti tulemmekin selviämään, tulee tämä aika muuttamaan maailmaa oletettavasti myös pysyvästi. Ihmisten liikkumattomuus kolahtaa junaliikenteessä erityisesti matkustajaliikenteen puolella.

Junaliikenteen supistuminen vaikuttaa työntekijöiden arkeen työn vähenemisenä ja lomautuksina Tavaraliikenteessä, sekä muilla rautatiealoilla suurimmat vaikutukset tulevat varmaankin näkymään pidemmällä viiveellä yleisen talouden supistumisen myötä.

Näinä aikoina kun ihmisten toimeentuloa ja jopa mielenterveyttä koetellaan, toivoisin erityisesti työnantajapuolelta vastuullista asennetta työelämää sopeutettaessa uuteen tilanteeseen. Ammattiliiton tukea tarvitsemme myös. Haluan kuitenkin olla luottavainen siihen, että tämän epidemian mentyä ohi lopullisesti, junaliikenne palaa nopeasti täyteen voimaansa ja jatkaa kasvuaan ihmisten taas liikkuessa työssä ja vapaa-aikana. Toivotan kaikille tsemppiä ja voimia, ja tilanteesta huolimatta hyvää kevättä ja tulevaa kesää!

Jouni Lamppu

Raideammattilaisten hallituksen jäsen

Oulu