Petteri Orpo piti taannoin Kokoomuksen puoluekokouksessa linjapuheen, jossa hän kertoi Kokoomuksen haluavan tehdä ”suomalaisten kanssa hyvinvointisopimuksen”.

Viimeksi kun Kokoomus oli hallituksessa, se leikkasi rajusti mm. koulutuksesta, sosiaaliturvasta, opintotuesta sekä lähes kaikista Kelan maksamista etuuksista ja tuista.

Viimeksi kun Kokoomus oli hallituksessa,  yhdeksän kymmenestä suomalaisesta köyhtyi n. 5.500 euroa per kotitalous, samalla kun varakkain kansanosa rikastui keskimäärin 70.500 euroa per kotitalous.

Viimeksi kun Kokoomus oli hallituksessa työntekijäliitot pakotettiin nielemään keskustalaisen pääministerin versio ”hyvinvointisopimuksesta”, jota silloin kutsuttiin kilpailukykysopimukseksi.

Kikyssä työntekijöiden palkat jäädytettiin vuoden ajaksi silloisten sopimusten päättymisajasta eteenpäin. Vuosittaista työaikaa pidennettiin keskimäärin 24 tunnilla ilman erillistä korvausta. Julkisen sektorin lomarahoja vähennettiin 30 prosentilla vuosiksi 2017–2019.

Työnantajille ja yrityksille kaikkein kannattavin muutos oli kikyn ainoa pysyvä koplaus. Lainsäädännön avulla työnantajien osuutta työeläke-, sosiaaliturva- ja työttömyysmaksuista leikattiin pysyvästi reilulla kahdella prosentilla ja vastaavasti palkansaajien maksamia osuuksia nostettiin. STTK:n laskemien mukaan vuosina 2017-2020 tämä kiky-maksujen muutos hyödytti yrityksiä lähes kuudella miljardilla eurolla.

Lienee varmasti puhdasta ”sattumaa”, että tuona samana ajankohtana Helsingin pörssissä noteerattujen 60 yhtiön maksamien osinkojen määrä kasvoi merkittävästi. Kun vuonna 2017 yhtiöt maksoivat osinkoja yhteensä 11,2 miljardia euroa, niin vuonna 2019 yhtiöiden osakkeenomistajat kuittasivat jo 13,2 miljardia euroa osinkoina.

Venäjän rikollinen hyökkäysota Ukrainaa vastaan on syössyt maailmantalouden kiihtyvän inflaation ja nousevien hintojen kurimukseen. Suomalaisten palkansaajien ostovoima on heikentynyt tämän vuoden alkupuolella rajusti, kun sähkön, polttoaineen, elintarvikkeiden ja monien perushyödykkeiden hinnat ovat nousseet. Jos suomalaisten ostovoimaa halutaan vahvistaa, on kiky-maksut palautettava takaisin työnantajille, joille ne kuuluvat. Seuraava tes-kierros on hyvä ajankohta tästä sopimiseen.

Kokoomuksen hyvinvointisopimukselle toivotan kepeät mullat. On turha haaveilla, että pörssiyhtiöiden paisuvia osinkoja enää uudelleen rahoitettaisiin työntekijöiden palkattomalla työllä.