|
SAK:n liitto-oravat kesäfestareilla ja facebookissa SAK:n ja ammattiliittojen Liitto-oravakampanjan kesäkiertue käynnistyy viikonloppuna Maailma kylässä -festivaaleilla Helsingin Kaisaniemessä. Kampanjateltta toimii liitto-oravien suojelualueena, jossa voi kätevästi liittyä liittoon. Festareilla päivystää SAK:laisten ammattiliittojen nuoria, jotka ovat valmiita kertomaan liittoon kuulumisen eduista sekä keskustelemaan ammattiliittoihin liittyvistä kysymyksistä. Kesäkiertueella uutuutena on mahdollisuus liittyä liittoon tekstiviestillä. Tekstiviestissä kerrotaan nimi, työpaikka ja ammatti, minkä perusteella SAK:ssa ohjataan liittymisilmoitus oikeaan liittoon. - Haluamme tarjota mahdollisimman helpon ja yksinkertaisen tavan hoitaa oma edunvalvonta kuntoon. Kyseessä on kokeilu. Jos homma toimii, hyödynnämme tekstiviestiliittymistä jatkossakin, SAK:n nuorisosihteeri Antti Lindtman kertoo. Kesäkiertueen startin kunniaksi SAK on julkaissut Facebookissa Liitto-oravageneraattorin, jolla ammattiliittojen jäsenet ja kannattajat voivat muokata kasvokuvastaan liitto-oravakuvan. - Kampanjassa haluamme viestittää, että kuka tahansa voi olla liitto-orava. Tärkein työ järjestäytymisen edistämiseksi ja työntekijöiden aseman parantamiseksi tehdään työpaikoilla ja arkisissa kohtaamisissa, Antti Lindtman muistuttaa. Lisätietoja - SAK:n nuorisosihteeri Antti Lindtman, puhelin 040 577 6255 Tutustu kampanjaan ja löydä oma ammattiliittosi osoitteessa www.liitot.fi! Sinustako Liitto-orava? Lataa oma kasvokuvasi Facebookissa Liitto-oravageneraattoriin ja tsekkaa, millainen sankari sinusta kuoriutuu. http://apps.facebook.com/sak-liitto-oravat/ Liitto-oravien kesäkiertue 29.-30.5. Maailma kylässä, Helsinki |
TAPAHTUMAT
|
|||||||||||||||||||
| Rautatieläisten Liitto ry Puh. 09-774 941 etunimi.sukunimi@rautl.fi | ||||||||||||||||||||